torstai 30. elokuuta 2012

Save the date

"STD – kortit ovat maailmalla yleisesti käytettäviä ennakkoilmoituksia tulevasta juhlasta ja ne lähetetään yleensä 6-8 kk ennen häitä. STD tarkoittaa "save the date" ja kirjaimellisesti tarkoittaa "varatkaa päivä". STD- korteissa ilmoitetaan tulevasta juhlasta alustavasti; "Ystävällisesti varatkaa 14.7.2007 Marin ja Luken häille. 

Suomessa ennakkoilmoituksen voi lähettää vaikkapa joulukorttina tai sen mukana, eli jonkun yleisen juhlapäivän tervehdyksen rinnalla. Teksti voi olla myös riimitelty. Lopuksi mainitaan oleellinen tieto: Virallinen kutsu seuraa ilmoitusta. Virallinen kutsu siis seuraa ilmoitusta myöhemmin. STD -kortit eivät ole yhtä koristeellisia kuin hääkutsut, sillä niiden tarkoitus on suoraan käytännöllinen; antaa aikaa matka –ym. järjestelyihin. Melko usein STD –kortit tehdään postikorttimallisina ja postitetaan kutsuttaville ilman kuorta."
(Lähde: Amoriini.com)


Itse olen melkeinpä koko hääsuunnittelujen ajan vierastanut koko Save the date-hommaa. Tai jotenkin on ollut sellainen olo, että se on enemmänkin jenkkien häähömppää. Kunnes yksi päivä mietin, että häämme ovat heinäkuun keskivaiheilla, jolloin todella monella on kesäloma meneillään ja kesälomasuunnitelmia on saatettu tehdä jo hyvissä ajoin. 

Rupesinkin miettimään, että mitäs jos lähettäisimme joulukorttien yhteydessä jonkinlaisen save the date -viestin. Haluan kuitenkin mahdollisimman monen läheisen ihmisen pääsevän juhliimme! Rupesin googlettelemaan ja huomasinkin, että se onkin aika yleistä. Kysyin sulholta ideasta ja hänen mielestään se oli hyvä idea (niinkuin kaikki muutkin... :D). Tosin emme ole lähetelleet joulukortteja kenellekään varmaan viimeiseen neljään vuoteen, mutta nythän olisi hyvä tilaisuus ja saisi ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

Netistä löysin tähän tarkoitukseen liittyvän runon, joka menee näin:

"Jotain on ilmassa, arvaatko sen?
On joulu aikaa yllätysten!
Emme malta olla kertomatta,
suurta juhlaa kuuluttamatta;

XX ja XX menevät naimisiin,
piirrä siis merkki kalenteriin.

dd.mm.yyyy, Paikkakunta
Virallinen kutsu seuraa ilmoitusta."

Toi on kyllä ihan hauska, ei ehkä ihan meidän tyylinen mutta sopii hyvin joulun hömpötykseen :) Eli jotain tällaista varmaan meillekin! Ellei sulho sitten kovan luokan räppärinä keksi meille jotain muuta. ;) 


Aiotteko te lähettää Save the date -kortit ?

Kuvat: Google

4 kommenttia:

  1. Save the Date -kortit on ihania ja mun mielestä hienoa, että niiden käyttöä on alkanut näkyä pikkuhiljaa myös Suomessa! :)

    Nuo on molemmat kivoja ideoita, tykkään tosin myös hirmuisesti niistä, joissa käytetty jotain yhteiskuvaa/kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan jos haluttais panostaa enemmän näihin, käytettäis myös omia kuvia :)

      Poista
  2. Me ajateltiin, että varmaan laitetaan STD -kortit sähköpostitse joskus joulun alla :) Tehdään siis tietokoneella joku kiva joulutervehdys, jonka yhteydessä sitten pyydetään varaamaan 13.7.2013 meidän häille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin, sama idea siis sielläkin! se on kyllä tosi kätevä tapa ilmottaa tulevista häistä:)

      Poista