sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Oi mikä ihana ilta!

Eilen vieteltiin siis kaasojen ja bestmanien kanssa illanistujaisia. Kaikki pääsivät paikalle, paitsi kaksi kaasoa jotka ovat siellä kaukana. :) Oli kyllä taas aivan huippu ilta ja pakko sanoa, että meillä on kyllä mahtava porukka kasassa. Yksi bestmaneistakin hehkutti meidän suunnitteluporukkaa. Oon kyllä tosi onnellinen siitä miten hyvin kaikki tulee toimeen keskenään ja meillä on kyllä aina ihan huippuhauskaa yhdessä.

Morsmaikku ja sen kolme ihanaa kaasoa! Kaksi siis uupuu joukosta vielä hetken!

Eilen käytiin läpi hieman hääpäivää ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei siis vielä tehty, että kuka nyt hoitaa hääpäivänä mitäkin, mutta sillein alustavasti käytiin niitä hommia läpi. Ja ihan vaan pojille muistutukseksi, ettei hääpäivä mene heidän osaltaan rennosti ottaen ja saunoen vaan heidän pitää oikeasti tehdä vielä järjestelyitä. :D Bestmaneista huokuu sama asenne kun sulhostakin eli kaikki kyllä hoituu, ei hätää. Bestmanien mielestä ei myöskään ole mikään kiire suunnitelma vielä hääohjelmaa, kun taas kaasot peräänkuuluttivat että kyllä se suunnitteleminen pitää aloittaa hyvissä ajoin! :D Loppuillasta taisi kyllä yksi bestmaneista tosin tokaista että ainoa huolenaihe on että kaikki tarvittava saadaan varmasti hoidettua. Jes, kerrankin joku miespuolinen myönsi sen!

Suunniteltiin myös sitä meidän ryhmätanssia (ei kuitenkaan harjoteltu vielä) ja pojatkin pienen alkunihkeyden jälkeen olivat tanssista innoissaan. Katteltiin youtubesta erilaisia videoita, joissa kaasot, bestmanit ja morsiuspari tanssii yhdessä ja se vain lisäsi innostusta! Keksittiin tosi kiva idea sen tanssin suhteen, mutten paljasta sitä täällä ettei yllätys paljastu edes meidän vanhemmille :) Sovittiin, että toukokuussa heti kun viimeinenkin ulkomaanmatkailija saapuu takaisin Suomeen, aloitetaan harjoitukset! Innolla odotan!

Iso sydän. <3

Saatiin myös tyttöjen kaa sovittua sellasia pieniä asioita ja sovittiin, että helmikuussa alkaa askartelut! Kaaso H oli taas leiponut aivan ihanan kakun ja kuulemma ihan testimielessä ilman mitään reseptejä ja voi että oli hyvää! Palkkaisinkin kyseisen kaason tekemään meille hääkakun ellei hänellä olisi jo niin paljon muuta tekemistä häihin liittyen :)

Oli kyllä tosi ihana ilta ja olokin on tänään ollut hyvä! Tämän postauksen kuvituksena toimii siis eilen otetut kuvat ja voin kertoa, että nämä on sieltä iisimmästä päästä. Oli aika mielenkiintoista kattoa aamulla kameraa. Maisteltiin eilen siis myös yhtä boolivaihtoehtoa häihin ja jossain vaiheessa ehkä sen vaikutuksesta innostuttiin tyttöjen kanssa hieman jammailemaan poikien ottaessa kuvia. Booli oli muuten tosi hyvä ja taidetaan tehdä sitä meidän häissäkin :)


Illan viimeinen kuva...

Nyt jatketaan rentoa sunnuntaita sulhon kanssa! Tarkoituksena oli, että oltaisiin tänään käyty hakemassa se mun sormus (jes!!!), mutta kultaliike ei olekaan sunnuntaisin auki. Höh. No ensi viikolla uusi yritys! :)

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikonloppu ja ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille! :)

PS. Oon tätä ennen ollut hyvin morsiamen ryöstöä vastaan ja eilen sitten mainitsin bestmaneille etten halua sitä meidän häihin. Pojat ihmetteli tätä kovasti ja vähän ymmärsin, että ehkä jotain tällaista olivat suunnitelleet. Totesin pojille ettei se mun mielestä vaan oo meidän tai mun juttu enkä usko että sulhokaan tykkäis, että joutuu tekemään jotain "noloa", jotta saisi minut takaisin. Yksi bestmaneista tässä vaiheessa katsoi minua sellasella "hei Maj...."-ilmeellä ja totesi, että niitten tavoite ei oo nolata ketään vaan ne hoitaa kyllä asian tyylillä ja meille sopivalla tavalla. Eli loppujen lopuksi suostuin sitten morsiamen ryöstöön, sillä ehdolla että koko homma hoidetaan tosiaan tyylillä :D katotaan mitä tuleman pitää vai tuleeko koko ryöstöä ollenkaan! 

4 kommenttia:

  1. Meilläkin oli eilen illan istujaiset kaason ja Bestmanin kanssa. Tosin ilta meni aikatauluttaessa hääjuhlaa ja kaikilla painoi mennyt työviikko niin, että ilta loppui jo puoliltaöin. Noh, ensi viikolla sitten juhlitaan :)
    Mutta hienoa, että teidän koko porukka tulee hyvin juttuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo teillä varmaan tapaaminen sujui hieman "vakavemmissa" merkeissä kun hääpäivä koittaa ihan kohta ja lopullisia päätöksiä pitää tehdä :)

      Poista
  2. Ai että!Kumpa meilläkin olisi noin ihana porukka:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( pakko kyllä sanoa, että meillä on käynyt tuuri.

      Poista