torstai 17. tammikuuta 2013

Hyviä kauneusuutisia ja hyvin alustava hääpäivän aikataulu!

Hiphei! Eilen tosiaan meni hieman kampaajasuunnitelmat uusiksi ja melkein jo pieni bridezilla tuli esiin, kun asiat ei menny niin kuin oon suunnitellu! Mulla oli eilen kaikkea muuta kuin aikaa ruveta tutkiskelemaan uutta kampaajavaihtoehtoa, varsinkin kun Varkaudesta ei millään meinannut löytyä sellaista mistä saisi sekä kampauksen että meikin. Sitten pieni lamppu syttyi pääni päällä ja muistin yhden hyvin tärkeän asian - KAASOT! Joten nakitin homman heille. Tai oikeastaan kahdelle heistä. Minä sekä kaksi kaasoani tarvitsimme hääpäivälle kampauksen sekä meikin, joten nakitin heistä toiselle hommata meille paikat, josta saadaan hääpäivänä tukka ja naama kauniiksi. Kolme kaasoistani taas haluavat pelkän kampauksen, joten heistä yhdelle nakitin taas kampaajan hankkimisen heille kolmelle. 

Ja se kannatti! Minä sain (melkein) rauhassa keskittyä tentin lukemiseen, kun yksi kaasoistani oli parilla puhelinsoitolla hommannut meille kaikille kuudelle kampaajan sekä meille kolmelle kosmetologin meikkiä varten. Pakko sanoa, että kivi vierähti sydämeltä kun sain tänään tekstiviestin, että kaikki on nyt hommattu! :) I LOVE YOU! 


Kampaaja on meille varattu ajalle 8-12 ja meikki 9-12. Eli minä istuudun ekana kampaajan tuoliin ja kun olen valmis, siirryn 140 metriä eteenpäin meikkiin. Tästä intoutuneena päätin tehdä HYVIN alustavan aikataulun hääpäivälle. Huom. hyvin alustavan. Joten tässä se tulee! (ai miten niin mun muka pitäis lukee tenttiin?)

En ees halua ajatella miten aikasin meidän tulee herätä, joten jätetään se pois koko tästä aikataulusta.

8.00-12.00 Kampaaja/Meikki (morsian, kaasot ja äidit siis, pojat ovat hoitamassa viimeisiä hommia eli kukkien hakeminen ja vieminen juhlapaikalle (ollaan ajateltu siis laittaa tarkat ohjeet pojille, mitkä kukat menevät mihinkin, yhtään poikia väheksymättä siis), hääauton koristelu, vaihtovaatteiden vienti hotellille jne.)
12.30 Pukeutuminen
13.00 Sulhanen ja bestmanit lähtevät kirkkoon
13.30 Morsian ja kaasot lähtevät kirkkoon
13.30 Sulhanen ja bestmanit lähtevät kirkkoon
13.45 Morsian ja kaasot lähtevät kirkkoon
14.00 Vihkiminen
14.30 Vihkiminen päättyy ja hääpari sakastiin odottamaan. Tällä välin vieraille jaetaan saippuakuplat.
14.40 Hääpari saapuu ulos
14.45-15.15 Matka juhlapaikalle (vieraiden saavuttua juhlapaikalle kaasot ja bestmanit voivat kertoa hieman hääpäivän kulusta)
15.30 Hääpari saapuu viimeistään juhlapaikalle
15.30 Onnittelut ulkona sään salliessa, jonka jälkeen siirtyminen sisälle. Onnittelumaljat jaetaan samalla.
16.00 Onnittelumalja ja morsiamen isän puhe
16.15 Joku ohjelmanumero?
16.30 Hääateria (ruuan aikana voi olla esim. pari puhetta)
Hääpari siirtyy syötyään valokuvaukseen
18.00 Hääateria päättyy
18.00-18.30 Ohjelmaa, puheita?
18.45 Hääkakun leikkaus + kahvittelut
19.30 Kaasojen ja bestmanien puheet
20.00 Tauko/ohjelmaa?
20.30 Häätanssi
21.00 -> Bileet!
21.30 Morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto
-> BILEET ja jossain vaiheessa iltapalaa.

Haluan siis huomauttaa, että aikataulu on vielä hyvin alustava ja vetäsin sen tuossa alle 10 minuutissa. Emme muutenkaan aio kellontarkkaan katsoa aikataulua, mutta jonkinlainen suuntaa antava aikataulu on hyvä olla. :)
Mutta nyt saa laittaa ihan rohkeasti mielipiteitä aikataulusta! Onko jollekin laitettu liian paljon/liian vähän aikaa? Oonko unohtanu jotain tosi tärkeetä? 

Yks mikä mua mietityttää on se, miten kauan ruokailuun kannattaa jättää aikaa. Lisäks tosi vaikeeta arvioida paljon noille puheille pitäis antaa aikaa. Sen tiedän että muutama puhe meille ollaan ainakin pitämässä. No mutta pyydetään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittamaan myös mikäli haluaa pitää puheen, joten se auttaa jo paljon.



kuvat: Style Me Pretty

2 kommenttia:

  1. Tein itsekin alustavaa aikataulua, ja kovin näyttää samanlaiselta kuin teidän hääpäivä :) Vihkiminen on nimittäin samaan aikaan. Meillä ei ole kaikkia ohjelmanumeroita vielä mietitty/päätetty, joten muutamia aukkoja löytyi vielä, mutta muuten kaikki vaikutti hyvältä. Ainakin noin paperilla :D
    Ja kuvaukset on meillä ennen vihkimistä, mutta kaasoja vain yksi, joten aamun kaunistautumiseen ei pitäisi mennä ihan niin kauan aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin hyvä kuulla etten oo ihan hakoteillä! ;) mäkään en siis tiedä ohjelmanumeroista tai niiden määrästä sen enempää kun ne on kaasojen ja bestmanien hoidettavana :) mutta eiköhän tää aikataulu tästä pikkuhiljaa asetu!

      Poista