torstai 13. joulukuuta 2012

Kuulumisia

Noniin, Savosta palattu takaisin Helsinkiin ja arkeen. Aika meni porukoiden luona jotenkin tosi nopeasti, vaikka mitään ihmeellistä ei tullutkaan tehtyä lauantaisia valmistujaisia lukuunottamatta. Mutta se, ettei tarvitse tehdä mitään, tekee välillä kyllä niin hyvää! 

Postitin tiistaina meidän STD-joulukortit ja oli kyllä jotenkin tosi jännittävää. :D Tästä koko häätouhusta tuli taas jotenkin virallisempaa ja tajusi taas, että kyllä tämä tyttö ihan oikeasti menee naimisiin ensi kesänä. :) Ei sitä meinaa tajuta vieläkään. 

Mutta tänään tajusin sen, että noihin häihin on tänään tasan 7 kk! huhhuijaa! Aika menee niin älyttömän nopeasti ettei meinaa pysyä perässä. Vasta häihin oli tasan vuosi ja mietittiin, että miten paljon aikaa tässä on vielä järjestellä kaikkea (vaikka samalla myös tuntui että aika loppuu kesken!) ja nyt ollaan tultu tuosta hetkestä jo 5 kk. Kaasojen kanssa ollaan puhuttu, että kun häihin on 6 kk, niin sitten alkaa touhuaminen oikein kunnolla.


Tarkoitus olisikin tässä joulukiireiden jälkeen testata meidän kutsut, jonka jälkeen ruvetaan kaasojen kanssa niitä väsäilemään. Tammikuusta lähtien minulla onkin kevään ajan "vain" kolme kaasoa täällä Suomessa, kun toinen lähtee tammikuussa vaihtoon ja toinen seikkailee edelleen siellä jossain kaukana Aasiassa! En kyllä jaksa odottaa, että päästään taas kaikki saman pöydän ääreen höpisemään. :) 

Tammikuussahan on myös taas Helsingin Mennään naimisiin-häämessut, jonne olisi tarkoitus mennä. Oltiin siellä viime vuonnakin sulhon kanssa, mutta kaikki se häähössötys tuntu vielä niiiin kaukaiselta. :) 


Pikkuhiljaa olisi myös alettava tekemään hankintoja. Yksi tärkeimmistä hankinnoista on tällä hetkellä hääkengät, jotta pääsisin ompelimoon hieman korjailemaan pukuani. Tosin ehkä ihan hyvä vaan, että uusi puvun sovitus hieman viivästyy, kun tuo joulukin on tuossa. :D Tammikuussa alkaa nimittäin kuntokuuri ja kiinteytysprojekti! Sanoin muuten äidilleni, etten missään nimessä halua perinteisiä valkoisia hääkenkiä ja ilme oli kyllä ikuistamisen arvoinen. :D Ajat muuttuu, äiti-kulta! 

Yksi asia, mikä meillä on vielä hakusessa, on hääauto! Mistä sellaisen löytää?? Ajattelin sen olevan ihan helppo juttu, mutta pyh. Ollaan käyty läpi sukulaiset ja internetit ja laitettu kyselyä eri keskustelupalstoilla, mutta sieltäkin tuli hyödyllisten vastausten sijaan pelkästään kettuilua. Oon antanut sulhon tehtäväksi hääauton hoitamisen, joten eiköhän sekin tule hoidettua heinäkuuhun mennessä. ;)


Huhhuh tulipa taas asiaa! Mutta veikkaan, että blogissa on joulukuun ajan hieman hiljaisempaa. Lähden nimittäin ensi keskiviikkona taas Savoa kohti ja sitä ennen pitäisi hoitaa jouluostokset, ainakin osittainen joulusiivous sekä tehdä töitä. Savossa bloggaileminen jää jotenkin pakostikin taka-alalle, kun mielummin viettää laatuaikaa ihmisten eikä kannettavan kanssa. :) Joulu me vietetään sulhon porukoiden mökillä ja joulupäivänä matkustetaan taas mun porukoiden luokse. 

Mutta haluan toivottaa teille kaikille ihanaa joulun odotusta ja koittakaa olla stressailematta liikaa! <3

kuvat: Style Me Pretty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti