sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Huhhei mikä viikonloppu!

Aloitetaan tää postaus sillä, että haluan taas kerran todeta, että mulla on aivan uskomattoman ihania ihmisiä mun ympärillä!! Siis mä oon ihan sanaton tällä hetkellä ja oon niin onnea täynnä! 

Mun perjantaihan alkoi sillä, että aamulenkin jälkeen huomasin keittiönpöydällä kirjekuoren salaiselta ihailijalta. Kuoressa oli treffikutsu, jossa kerrottiin että mun pitäisi olla klo 16.30 Yrjönkatu 26:ssa. Niinkuin aiemmin kerroin, en oo ikinä ollut kunnon treffeillä, joten jännitys oli sanoinkuvailematon! Heti kirjeen luettuani mulla alkoi ihan hirrrveä vaatekriisi eikä meikitkään tuntunu onnistuvan. Kun lähdin kotoa, mua jännitti ihan hirveesti ja perhosia oli vatsassa - ihankuin olisi mennyt oikeasti jonkun uuden ihmisen kanssa treffeille, vaikka tiesin että vastassa oli tuttu ja turvallinen sulho. 



No tallustelin sitten Yrjönkatu 26:seen, jossa sulho jo odottelikin puvun takki päällä ja vaaleanpunainen ruusu kädessä. Siitä sitten mentiin hotelli Tornin kattoterassille nauttimaan parit drinksut ja nautittiin auringosta! 




Hotelli Tornista jatkettiin matkaa ja seuraava kohde olikin ravintola Gaijin! Mä oon niiiin kauan halunnut käydä kyseisessä ravintolassa ja mun ilme oli varmaan ikuistamisen arvoinen, kun selvis minne ollaan menossa! 

Tilattiin sulhon kanssa 9 ruokalajin maistelumenu ja mä otin siihen vielä juomasuositukset mukaan. Ja pakko sanoa, että oli kyllä elämäni paras ravintolakokemus! Siis voi että mitä makuelämyksiä! Mun ehdoton lemppari oli pork bun, joka oli pehmeä leipä jonka sisällä oli possua sekä jotain ihanaa majoneesikastiketta. Ruuat tuli hyvin tasaseen tahtiin ja vatsa kerkes aina sopivasti tyhjentyä ennen seuraavaa ruokalajia. Mutta pakkoa sanoa, että kun jälkkärit oli vetästy vatsaan niin olo oli kyllä hyvin täysi!! Olis tehnyt mieli kieriä kotiin, sillä kävely tuotti hieman tuskaa. Mutta mikäli tykkää aasialaisesta ruuasta, niin voin ehdottomasti suositella Gaijinia! Gaijinin asiakaspalvelu oli myöskin todella mahtava ja tarjoilijat kertoi aina mitä lautasella oli ja miten se kannattaa syödä. Oli hyvä, että tarjoilijat kertoivat esimerkiksi mitkä ruuat voi syödä käsin, koska eihän tälläset juntit näitä tämmösiä juttuja tiedä :D 


Käytiin sit vielä paikallisessa juomassa yhdet ja kuuntelemassa kaunista karaokelaulua. Sitten tultiin kotiin, aukastiin skumppa ja käperryttiin sohvalle kattomaan leffaa. Nukkumaan mentäessä olin niiiiin onnea täynnä ja rakastuin taas hieman enemmän tuohon tulevaan miehekkeeseen. 

Aamulla heräsin onnellisena ja alotin jännittämään tulevaa iltaa. Mun yksi parhaista ystävistä oli kertonut aiemmin, että on järkännyt jotain mun synttäreiden kunniaks. Laittauduin kotona ja klo 14 olin jo ystävän luona. Siellä mun eteen tungettiin heti skumppalasi sekä aivan ihana kortti, jossa oli kuvia meistä kahdesta sekä yhteisiä muistoja! 


Siinä sitten hieman maisteltiin skumppaa ja kuunneltiin musiikkia ja klo 18 lähdettiin liikenteeseen. Käveltiin Kantsun ostarille ja siellä mun silmät sidottiin ja kuljetettiin taksiin. Ihmiset oli kuulemma hieman tuijottanu kun yritin tunkeutua sinne taksiin sokkona :D 


Taksista kun päästiin, niin mut talutettiin sisätiloihin, jossa alko kuulua keilauksen ääniä. Siinä sitten ajattelin, että jes me mennään ystävän kanssa keilaamaan! No perille kun päästiin ja huivi otettiin poissa päästä, niin mua vastassa olikin paljon ystäviä sulho mukaan lukien ja onnittelulaulut kajahti soimaan! Siis mä en osannu yhtään arvata mitään tällasta, ei tullu pieneen mieleenkään että mulle oltiin järkkäilty jotain yllärisynttäreitä. 



Siinä sitten tunti keilattiin kunnes matka jatkui! Taksi odotti keilahallin pihalla ja taas mun silmät sidottiin. Päästiin perille ja sulho kuljetti mut jonkun ihme pusikon läpi ja olin et ei helvetti mihin sitä nyt ollaan menossa. Sitten päästiin taas sisätiloihin ja sulho urhoollisesti kanto mut kolme kerrosta käsivarsillaan. Jossain vaiheessa tuli tuttu tuoksu ja kysyin et "ollaankse menossa himaan??" ja siellähän me oltiin. Musat soimaan ja tarjoiltavat esille. Sulho oli valmistanut pari salaattia, oli patonkia sekä tietysti boolia. Ajattelin, että ollaan samalla porukalla kuin keilaamassakin, mutta ovikello vaan soi ja sisään tuli paaaljon lisää ystäviä! Vietettiin iltaa tässä meillä kunnes lähdettiin baariin ja sieltä sitten jossain vaiheessa himaan sulhon ja parin kaverin kanssa.

Nyt olo ei oo ehkä fyysisesti niin hyvä, mutta voi että... Mä en voi oikeasti sanoin kuvailla miten otettu mä oon tästä kaikesta ja miten onnellinen mä oon. Sanoinkin tossa aamulla sulholle etten mä oikeesti oo ansainnu tällaista enkä näin ihania ihmisiä mun ympärille. Nytkin mua hemmotellaan, kun sulho on valmistassa tuolla jotain herkkusapuskaa. Nää synttärit tuun muistamaan aina ja jos aina kun täyttää 25v on tällaset bileet, niin voin täyttää vuodenkin päästä 25 ;)

4 kommenttia:

  1. No vautsi mitkä treffit ja synttärit! <3 Ihanalta viikonlopulta kyllä kuulostaa. Ja hurjasti onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä AIVAN huikea viikonloppu,ei voi liikaa hehkuttaa! :) Ja kiitoksia onnitteluista!<3

      Poista
  2. Pakko nyt kommentoida, koska innostuin ja luin kaikki sinun/teidän postaukset! Kirjoitat tosi mukavasti ja on ihan huikeeta, että sulhosi kirjoittaa myös. Paras hääblogi, mihin oon törmännyt. Oon pienestä asti unelmoinut omista häistä ja vaikka häät/kosinta ei oo meidän suhteen kannalta vielä ajankohtaista, oon näitä blogeja selaillu jo pari kuukautta. Sun/teidän blogi erottui kyllä ihan selkeesti muista ja pakko oli liittyä lukijaks. En malta odottaa, että heinäkuussa kuulee miten kaikki sitten sujuikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Oon pari päivää poissa blogista ja mikä kommentti täällä mua odottakaan. Nyt en voi sanoa muuta kuin että ISO kiitos sinulle ja loistavaa, että tykkäät blogista! :) te lukijat tästä teettekin kaiken arvoista! Ja toivottavasti saat täältä vinkkejä tulevia häitäsi varten - milloin ne sitten ovatkaan :)

      Poista