maanantai 19. elokuuta 2013

Meidän hääpäivämme: Ohjelmaa

Mökiltä kotiuduttu ja voi että oli hauska viikonloppu! Mökkiviikonloppuun kuului paljon kavereita, hyvää ruokaa ja juomaa, hauskoja pelihetkiä sekä loputtomasti naurua! Nyt on kesä päätetty onnistuneesti ja voi hyvillä mielin ottaa syksyn vastaan ja ruveta odottelemaan ensi kesää. :) Mutta palataan vielä hetkeksi tähän kesään ja jatketaan hääpäivän kertomusta.

Meidän häiden ohjelmanumeroista vastasivat täysin kaasot ja bestmanit eikä mulla ja sulholla ollut siis hajuakaan mitä tuleman pitää. Luotto oli kuitenkin kova siihen, että apulaiset osaavat järkätä juuri meidännäköistä ohjelmaa. Ensimmäinen ohjelmanumero oli tosiaan tutustumisleikki, josta kerroin aiemmin. Toinen ohjelmanumero tuli puheiden ja kakkukahvitteluiden jälkeen. Kaasot ja bestmanit olivat jo etukäteen jakaneet lyijykynät vieraiden pöytiin ja heti hääjuhlan alussa jokaiseen pöytään annettiin myös paperilappu, jossa pyydettiin kirjoittamaan adjektiiveja lappuun. Adjektiivien merkitys selväisi myöhemmin. Ja jotkut varmaan arvaavatkin, että adjektiivit liittyivät morsiamen puheeseen eli vieraiden kirjoittamista adjektiiveista valittiin parhaimmat valmiiseen tarinaan, josta siis puuttuivat kaikki adjektiivit. Puheesta tuli kyllä tosi hauska ja adjektiivit olivat hyvin sopivia. :D 



Morsiamen puheen jälkeen meidän juhlatilan valtasi naamaripäiset miehet, joita ainakin tämä morsian säikähti oikein kunnolla! Naamarimiehet veivät morsiamen toiseen tilaan kittaamaan siideriä, sillä nyt oli morsiamen ryöstön aika! Mähän olin etukäteen sanonut bestmaneille etten halua morsiamenryöstöä, sillä koin ettei se oo yhtään mun taikka sulhon tyylinen. Sain kuitenkin kuulla bestmaneilta, että oon tylsä ja pilaan kaiken hauskan. :D Bestmanit sitten vakuuttelivat mulle, että hoitaisivat ryöstön tyylillä, joten luovuin mun periaatteesta ja annoin vihreetä valoa ryöstölle. 

Noh, koko morsiamen ryöstö olikin hoidettu tyylillä ja meidännäköisesti. Mua ei tosiaan kannettu kenenkään käsivarsilla vaan mut sivistyneesti talutettiin toiseen huoneeseen. Sulho ei myöskään halunnut, että hän joutuu tekemään jotain noloa ja mautonta saadakseen morsiamensa takaisin ja tämänkin bestmanit olivat ottaneet hienosti huomioon. Sillä aikaa kun mä kittasin toisessa huoneessa tietämättömänä tulevasta siideriä, niin sulho vietiin pihalle, jossa hänen piti suorittaa tiettyjä tehtäviä. Sulhon piti mm. lyödä golfpallo reikään ja nostaa painoja tietyn määrän verran. Kun sulho oli onnistuneesti suorittanu kaikki annetut tehtävät, mut tuotiin pihalle ja sulho alkoi laulamaan mulle vieraiden seistessä sulhon takana "Älä mee"-biisiä. Jossain vaiheessa kaikki vieraat liittyivät lauluun mukaan ja mä luulin, että se oli suunniteltu juttu, mutta ei kuulemma vaan sulho spontaanisti pyysi kesken laulun vieraita liittymään kertsiin mukaan. Laulu oli loistava ja sulho sai palkinnoksi multa ison halipusun. :)
















Siinä olikin meidän häiden kaikki ohjelmanumerot niitä perinteisiä häätansseja ja kimpunheittoja tietenkään unohtamatta. Mun mielestä ohjelmaa oli juuri sopivasti ja se oli mun toivomuskin ettei ohjelmaa ole keksitty aivan tajuttomasti, sillä ihmiset tykkäävät myös vain jutella keskenään sekä hengata pihalla varsinkin jos sää suosii. Mutta niinkuin jo aiemmin mainitsin, en missään vaiheessa epäilly etteikö tää upee porukka osais hoitaa ohjelmansuunnittelua hyvin! :)

Seuraavana onkin vuorossa meidän häätanssi... oivoi, hääpäivän kertomus lähenee loppuaan enkä oikein oo vieläkään päättänyt, että mikä tän blogin kohtalo on sitten kun kaikki hääjutut on käyty läpi! Noh, mietitään sitä myöhemmin :)

Kuvat: Henri Pylväs. Ethän kopioi kuvia!

2 kommenttia: