Parisuhteen alkuhuumahan on aivan ihanaa aikaa. Aina hymyilyttää kun toista vain ajattelee ja perhosia on koko ajan vatsassa. Kuitenkin arki koittaa jokaisessa suhteessa muttei se tarkoita ettei noita alkuhuuman fiiliksiä voisi kokea vielä suhteen myöhäisemmässäkin vaiheessa. Suhteen arkeutuminen on vain hyväksyttävä.
2007.
Meidän yhteiseen seitsemään vuoteen on mahtunut paljon ylä- sekä alamäkiä ja pariin otteeseen ollaan mietitty vakavasti, että onko meidän suhteella tulevaisuutta. Kaikesta ollaan kuitenkin onneksi selvitty voittajina ja nyt odotan innolla sitä, että saan elämäni miehen aviomiehekseni!
Yksi suhteen tärkeimmistä kantavista tekijöistä on mielestäni luottamus. Meillä oli ensimmäiset 1,5 vuotta välimatkaa 300 km, sillä minä asuin Savossa ja sulho taas Vihdissä. Ilman luottamusta emme olisi selvinneet tuosta kaukosuhdeajasta. Ja luottamus ei ole vieläkään horjunut minnekään missään vaiheessa. Minä ainakin uskon ja luotan sulhoon 100 % ja toivon, että sulho voi sanoa minusta samaa. Meidän suhdetta on myös avittanut se, että sulholla on paljon tyttöjä kavereina ja minulla taas poikia kavereina, joten meille se on aina ollut itsestäänselvyys että poika ja tyttö voivat olla VAIN kavereita. Kaikille se kun ei ole. Voimme myös hyvillä mielin päästää toisen viettämään tyttöjen tai poikien iltaa.
2009.
2010.
Yhteisen ajan lisäksi pitää olla myös omaa elämää. Mä en ole ikinä ymmärtänyt niitä pariskuntia, jotka heti seurustelun aloitettuaan eivät muuta tee kuin ovat yhdessä. Näin on käynyt varsinkin sulhon kaveripojille, tyttöystävä vie kaiken ajan ja huomion eikä kavereille meinaa olla enää aikaa. Mun mielestä kavereita ja omaa elämää ei missään vaiheessa pidä unohtaa vaan pitää olla myös aikaa omalle ajanvietolle. Me ollaan sulhon kanssa molemmat sellaisia että tykätään kyllä olla yhdessä, mutta vaaditaan myös omaa aikaa sekä yksin että omien ystävien kanssa. Vaikka parhaat illanvietot onkin melkeinpä sellaisia missä ollaan me ja meidän molempien kavereita. Esimerkkinä meidän illanvietot kaasojen ja bestmanien kanssa, mistä olen aiemminkin blogissa hehkuttanut. Toivon, että kaikki ymmärtävät nyt tässä vaiheessa tekstiä, että nämä ovat siis minun mielipiteitäni. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat täysin eri mieltä minun kanssa tästä asiasta eivätkä ymmärrä mitä väärää on viettää kaikki aika oman seurustelukumppanin kanssa.
2o11.
Myös riitelemisen taito kuuluu mielestäni hyvään parisuhteeseen. Ja riitelyn jälkeen kuuluu sopia riita. Pyydä ja anna anteeksi. Mehän ei oikeasti alkuaikoina riidelty ollenkaan ja pistän sen oikeasti sen piikkiin että olin silloin sellainen sinisilmäinen pikkutyttö, joka katsoi vaaleanpunaisten ja sydänkuvioistan lasien läpi kaikkea mitä sulho teki eikä mikään ärsyttänyt mua. Nykyään ajat ovat vähän ihan eri tavalla. ;) Mutta niin. Riitely puhdistaa ilmaa ja joskus tekee mieli ihan ärsyttämällä ärsyttää toista, että saisi edes pienen kinan aikaan. Ainoa riitely mitä mä en ymmärrä, on humalassa riitely. Ei sillä ettei me oltaisi sitä harrastettu mutta siinä ei ole vaan mitään järkeä. Silloin ainoastaan kärpäsestä tehdään härkänen ja riitelyn aiheet paisuu. Aamulla ei sitten kumpikaan muista mistä ollaan riidelty tai mistä riita on saanut edes alkunsa. Nyt ollaan onneksi kyllä päästy tästä aikalailla eroon! Ja riidan sopimisesta vielä sen verran, että joskus myös sen itsepäisemmän on hyvä myöntää olleensa väärässä. ;)
2013.
2012.
Minä myös kunnioitan sulhoani aivan älyttömän paljon ja ihailen kaikkea mitä hän tekee. Esimerkiksi kun olen ollut sulhon keikoilla, olen ollut se maaaailman ylpein tyttöystävä ja kattonut vaan hymyissä suin, että tuolla se minun mies huudattaa satapäistä yleisöä. Lisäksi ihailen ja kadehdin joitakin sulhon luonteenpiirteitä ja haluaisin tartuttaa osan niistä minuunkin. Meidän suhde on pysynyt kasassa myös sen vuoksi, että molemmat ovat tehneet myönnytyksiä ja kompromisseja toisen suhteen. Myös huumorintaju on yksi tärkeä osa meidän suhdetta. Vaikka aina en ihan pysty ymmärtämään sulhon insinöörivitsejä... Vaikka toisaalta sulho saa juurikin näillä vitseillä minut nauramaan, kun fiilis on huono.
2009.
Tämän kaiken lisäksi meidät yhdessä pitää valtava rakkaus toisiamme kohtaan ja aito halu olla toisen kanssa. Huomasin Prahassakin kun vain katsoin sulhoani hymyillen ja ajattelin että ai että mä rakastan tuota ihanaa pipopäätä, joka yrittää kovasti bussin ikkunasta katsella että missä kohti meidän pitää hypätä pois. Tää rakastunut tunne ei ole samanlainen tunne kuin silloin alussa vaan jotain paljon paljon vahvempaa ja jotain sellaista mitä ei vaan pysty selittämään. Mä uskon, että yhdessä me voidaan olla parempia kuin voitais koskaan olla yksin. Eikä tietenkään pidä unohtaa fyysistä läheisyyttä. Me pusitaan ja halitaan päivittäin ja tykätään olla toistemme lähellä. Me myös sanotaan päivittäin toisillemme "rakastan sinua" eikä mennä koskaan vihaisena nukkumaan.
2008.
Lyhyesti sanottuna tämä kaikki edellinen; suhdetta ei pidä pitää itsestäänselvyytenä vaan sen eteen pitää tehdä kovasti töitä. Me ollaan tehty tämä virhe pari kertaa ja oli lähellä ettei koko suhde kariutunut, mutta onneksi oltiin tarpeeksi fiksuja tajuamaan ettei kumpikaan pysty elämään ilman toista ja oltiin valmiita tekemään töitä meidän suhteen eteen. Vastoinkäymisiä tullaan varmasti vielä kohtaamaan, mutta me ollaan valmiita ottamaan haasteet vastaan.
2006.
Toivottavasti tämä teksti olis edes jotain mitä anonyymi ajoi takaa. Tää teksti on todella henkilökohtainen eikä ollut mitenkään helppo kirjoittaa.
Mutta nyt haluaisinkin kuulla teidän mielipiteitä siitä, mikä on teidän mielestänne pitkän ja onnellisen parisuhteen "salaisuus"?
PS. Muitakin postaustoiveita otan mielelläni vastaan!
