torstai 14. kesäkuuta 2012

Juhlapaikka

Kun olimme päättäneet, että häämme järjestetään Leppävirralla, aloimme katselemaan kyseisen paikkakunnan juhlapaikkoja hääjuhlaamme varten. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Salmitalo, joka sijaitsee myös Leppävirralla. Kirkolta juhlapaikalle matkaa on n. 20 km. Salmitalo ei omien nettisivujensa kuvissa näytä mitenkään liian houkuttelevalta, mutta ihastuin paikkaan samantien kun kävimme katsomassa sitä. 

Salmitalolle mahtuu max. 150 vierasta, mutta silloin on kuulemma hieman ahdasta liikuskella. Häihimme olemme kutsumassa näillä näkymin n. 100 vierasta, joten meidän pitäisi mahtua paikkaan oikein hyvin. 

Salmitalolla on periaatteessa kaksi salia, mutta ne ovat yhdistetty sen verran järkevästi niin ettei osa vieraista jää kokonaan toiseen saliin eivätkä siten näe mitä siinä salissa tapahtuu, jossa hääpari on. 

"Pääsali"

Hieman sivummalla oleva toinen sali ja näkymä keittiöön.

Salmitalolla on myös iso laitoskeittiö sekä ruuanvalmistus- ja tarjoiluastioita. Salmitalolta löytyy myös ruoka- ja kahviastiastot n. 120 hengelle. Näiden lisäksi varustuksesta löytyi myös erilaisia maljakoita jne, joita voi käyttää hyödyksi koristelussa. Salmitalolta löytyy myös piano sekä äänentoistolaitteet. 

Keittiö
Juhlapaikassamme on yöpymismahdollisuus, joka oli tärkeä kriteeri meille, sillä suurin osa kavereistamme tulee Helsingistä juhliin. Alakerrassa on kaksi "kammaria", joissa on yhteensä 6 vuodepaikkaa. Kammarit olivat todella suloisia :) Yläkerrassa on majoitustilat 30 henkilölle. Sekä ylä- että alakerrasta löytyvät myös wc/suihkutilat. Lisäksi juhlapaikalle saa tuoda niin paljon patjoja kuin sinne vaan mahtuu! 

kammari

toinen kammari
Yläkerran majoitustilat :)

Salmitalolta löytyy myös rantasauna, jonka lasitetulla kuistilla joku viileämpi tyyppi voi toki myös yöpyä ;) Pihalta löytyy myös grillikatos, jossa voi esimerkiksi grillailla iltapalaksi jotain. 

Iso plussa juhlapaikassamme on myös ihana, SUURI piha! Pihalle mahtuu helposti pystyttämään telttoja sekä hyvän salliessa hääjuhlan tanssit ja loppubileet voidaan järjestää pihalla. Salmitalo sijaitsee järven rannalla ja rannassa on iso laituri, josta saa auringon laskiessa ihania kuvia :) Rannan laituri on 30 neliötä, joten siinäkin mahtuu tanssahtelemaan niin halutessaan! 



Pihalta löytyy myös kaksi lentopallokenttää, mikäli suvut haluavat testata paremmuuttaan kyseisen lajin parissa :D 

Sisustukseltaan Salmitalo ei ole mikään kaunein taikka nykyaikaisin, mutta omilla verhoilla, liinoilla, kukilla ja muilla koristeluilla paikasta saa todella nätin! 

Olemme varanneet Salmitalon koko viikonlopuksi ja hintaa tälle kaikelle tulee vain 600e (tosin tällä hetkellä kyseistä hintaa ei löydy enää Salmitalon nettisivuilta, mutta tämä oli hinta sillä hetkellä ku me paikan varasimme)! Hinta on mielestäni todella kohtuullinen, ottaen huomioon että hintaan kuuluu kaikki mitä Salmitalolta vain löytyy. 

Mikäli joku kiinnostui, lisätietoja löytyy Salmitalon nettisivuilta osoitteesta http://www.soinilansalmi.net/html/index.php?action=8

PS: Olemme viettämässä viikonloppua sulhon mökillä Leppävirralla ja huomenna seuraksemme tulee iso kasa kavereita, joista löytyy 3 kaasoa sekä 2 bestmiania ja tarkoituksena olisi heidän kanssaan käydä katsomassa juhlapaikka sekä kirkko, jee! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti