perjantai 18. lokakuuta 2013

Häämatkavalokuvaus

Noniin palataan hetkeksi vielä kauniin Sisilian maisemiin. Me ei ikinä otettu sulhon kanssa mitään ns. virallisia kihlajaiskuvia eikä meistä muutenkaan ole liikaa yhdessä otettuja oikeasti laadukkaita kuvia. Tästäpä heräsikin ajatus, että miksei mentäis valokuvattavaksi häämatkalla. Esittelin idean sulholle ja olin jo valmistautunut täystyrmäykseen, mutta yllätyksekseni sulho olikin innostunut asiasta. Ja sulhohan loppujen lopuksi hoiti koko homman eli etsi valokuvaajia, esitteli tarjouksia ja hoiti kaiken yhteydenpidon kuvaajamme kanssa. 

Valokuvaaja löytyi lopulta Fotografo Professionalesta ja kuvaajamme oli ihanan iloinen sisilialainen mies, joka ei pahemmin englantia puhunut, mutta elekielellä päästiin hyvinkin pitkälle! Valokuvauksemme kesti yhteensä 1,5 tuntia ja haluttiin, että kuvat otetaan Isola Bella-rannalla. Pakko kyllä myöntää, että aluksi oli hyvinkin vaivaannuttavaa poseeraa siellä ihmisten katseiden keskellä, mutta aika nopeasti siihen sitten tottui. 

Mutta tässä niitä kuvia, olkaa hyvä!





















Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! 

Ethän kopioi kuvia!

18 kommenttia:

  1. Vitsit näitä kuvia <3 varsinkin laiturikuvat on ah, upeita!

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömiä kuvia! Ja oot niin nätti! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja mahtava idea ottaa fotoja häämatkalla ammattilaisella! :) Ps. Olikos kallista....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja tää kustansi sellaset reilu 400e!

      Poista
    2. Ihania kuvia kyllä, mutta nyt on pakko sanoa että melkeinpä kuka vain olisi nämä kuvat voinut ottaa, eivät ole kyllä kuvauksellisesti tuon 400€ väärtiä...
      Mutta siis mallithan on mitä parhaat, joten siinä mielessä onnistuneet. :)

      Poista
    3. Tän takia mä epäröin laittaa tätä hintaa, sillä olin 100% varma että tän tyylinen kommentti tänne tulee! Voi olla, että kuvat olisi voinut ottaa kuka tahansa joka ymmärtää valokuvauksesta jotain, mutta valitettavasti Sisiliassa tuo "kuka tahansa" on vähän eri juttu kuin täällä Suomessa ihan jo luotettavuudenkin kannalta. Laitettiin tarjouspyyntöjä moneen paikkaan ja tää oli itseasiassa halvin kaikista ja tästäkin saatiin vielä hintaa tingittyä alaspäin. Ja onhan 400€ iso raha, mutta se oli meidän päätöksemme ja olimme nettisivujen kuviin tyytyväisiä ja niin olemme myös näihin meidän kuviimme tyytyväisiä. :) Jotkut tuhlaa sen 3000€ häiden valokuvaukseen enkä mä tiedä onko se laatu nyt niin paljon parempaa kun mitä saisi vaikka tonnilla? Jokainen tyylillään :)

      Poista
    4. Moi! Mun mielestä tuo hinta on täysin normaali fotoilusta :) kiva kun julkaisit rohkeasti hinnankin, ei kannata välittää negatiivisista kommenteista! Kuvat ovat tosi ihania ja idea superhyvä!!!'

      Poista
    5. En mä tiedä oliko toi kommentti niinkään negatiivinen kommentti. Mun mielestä näistä raha-asioista on vaan turha ruveta "kiistelemään", sillä jokainen näkee asiat eri tavalla! :) mutta kiitos sulle tuhannesti! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Upeat värit, tykkäsin eritoten laituri ja kävelykuvista:)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia! Mieletön tuo veden väri ja sun mekko! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman hienoja kuvia ja mitkä maisemat <3 Ootte niin onnellisen näköisiä =)

    VastaaPoista
  7. Näistä oikein huokuu rakkaus <3


    Jos haluat kokeilla ripsenpidennyksiä, kannattaa osallistua mun blogissa olevaan arvontaan. Mä harvoin "mainostan" arvontoja mutta niin monet ovat kiinnostuneita niitä kokeilemaan niin miksi ei levittää sanaa. :) xx

    Voita ilmaiset ripsenpidennykset täältä!

    VastaaPoista