maanantai 1. huhtikuuta 2013

Meidän pääsiäinen

Torstaina lähdettiin puolenpäivän aikoihin ajelemaan kohti Pieksämäkeä mun vanhempien luokse. Torstai meni ihan vaan oleillessa ja kuulumisia vaihdellessa, mulla oli kuitenkin aika väsy päällä kun valvottuja tunteja oli jo reilusti yli vuorokauden verran. Lisäksi flunssa tuntui vain yltyvän, joten teki ihan hyvää vaan makoilla. 

Perjantaina lähdettiin sitten hyvissä ajoin meidän juhlapaikalle. Tarkoituksena oli kokeilla pöytäjärjestystä, jotta nähdään kuinka monta vierasta meidän häihin on mahdollisuus kutsua. Hyvä asia tarkistaa ennen näin kutsujen lähettämistä. :D Pienen sumplimisen jälkeen saatiin istuinpaikkoja mahtumaan 117 ja kun kutsuttuja vieraita on 113 niin hyvin mahtuu! Alkuillasta mentiin sitten vielä koko porukalla ulos syömään kunnon pääsiäisateria ja oli kyllä hyvää!  

Juhlapaikka "rannalta" päin katsottuna.

Lauantaina ajeltiinkin Jyväskylään mun veljen ja hänen perheensä luokse. Odotin innolla mun veljenlapsien näkemistä, heitä kun ei välimatkan takia pääse liian usein näkemään! Mun veljentyttö toimii meidän häissä morsiustyttönä ja veljenpoika taas lupasi lukea kirkossa jonkun Raamantun tekstin. 

Veljen luona meitä ihastutti tämä herrasmies nimeltä Manu! 

Illalla otettiinkin sitten vähän punaviiniä ja päätettiin lähteä perinteiselle pääsiäisen pubikierrokselle Pieksämäen vilkkaaseen yöelämään! Päädyttiin sitten vielä lopuksi ihan "klubbailemaan" ja oli ihan kiva nähdä vanhoja kavereita. Ja tulihan sieltä kyselyitä hääkutsustakin, mutta jouduin tylysti ilmoittamaan, että ei oo tulossa. Mikäköhän siinä on, että vanhat kaverit ajattelee saavansa kutsun vaikkei oltaisi oltu vuosiin missään tekemisissä? Loppuilta menikin sitten taksijonossa, jossa vietettiin aikaa 45 minuuttia. Oltaisiin tuossa ajassa kävelty mun porukoille ja takaisin, mutta jotenkin laiskuus, kylmyys ja väsymys vei voiton! Ja syntyyhän taksijonossa aina ihan mielenkiintoisia keskusteluja, kuultiin mm. ettei naimisiin kannata missään nimessä mennä! 

Sunnuntaina heräiltiinkin jo 9 aikoihin aamulla ja aamupalan jälkeen lähdettiin koko poppoo lenkille. Ilma oli aivan ihana ja oli tosi lämmin! 







Kaaso sano, että tästä kuvasta tulee jotenkin keski-ikäfiilikset... en ymmärrä?! 

No lauantaina lenkin jälkeen alko lapsettaa ja päätettiin sulhon kanssa maalata munia! Ja miten hienoja niistä tulikaan, vai mitä? 


Munia maalatessa ruvettiin puhumaan hiihtämisestä ja mulle iski ihan hirveä himo lähteä hiihtämään! Oon viimeksi hiihtänyt yläasteella tai lukiossa, joten ihan mielenkiinnosta halusin lähteä kokeilemaan! Vanhat monotkin mahtu vielä jalkaan ja suksetkin oli just passelit. Sauvat taas oli ehkä hieman liian lyhyet, mutta mitä pienistä! Sulho otti mun isän sukset ja eikun menoks! Iskä halus tulla kameran kanssa ikuistamaan tätä hetkeä ja tässä parhaimpia paloja, olkaa hyvä!

lähtötunnelmissa!

ja sit mentiin! tää on kyllä jotenkin niin koominen kuva... näyttää myös, että mun pituudesta ois lähteny puolet ja ne kaikki olis tullu tohon vatsan seudulle.... :D

Vauhdin huimaa! Ei meinannu kuvaaja pysyä perässä. :)

Perillä! Kuvaaja oli uskollisesti jaksanu odottaa meitä.

Oli kyllä todella loistava fiilis tuon jälkeen ja posket oli molemmilla punaiset ku tomaatit. Yllättävän hyvin oli hiihto vielä muistissa ja uskaltauduin jopa vähän luistelemaankin! Suurimmat vaikeudet koin kun yritin saada monoja suksiin kiinni. :D Ja hiihtäminenhän on aivan älyttömän tehokasta, suosittelen! Reidet ja kädet oli ihan tulessa lenkin jälkeen. 

Sunnuntaina juhlistettiin myös meidän Minnin 5v synttäreitä! Lahjaksi Minni sai vaniljakastiketta, paljon leikkiä ja huomiota sekä pusuja ja haleja. 

Mutta olipas kyllä kiva sunnuntai ja todella tehokas dagen efter-päiväksi! Ja ihana on ollut myös koko pääsiäinen. Tänään lähdetäänkin sitten kohti Helsinkiä, tosin alkuillasta vasta. Sitä ennen otetaan ihan rennosti ja katotaan jos käytäisiin pikaisesti vielä lenkillä. Tuolla on nimittäin taas aivan ihana sää ja mikä parasta, huhtikuu!! Sieltä se kesä pikkuhiljaa tulee! 

Mulla on huomenna vielä onneksi vapaapäivä ja tarkoitus olisi heti aamusta lähteä kaason kanssa hieman kuntoilemaan. Liityin nimittäin viime viikolla Ladylinelle kuukaudeksi, jonne myös kaaso on liittynyt. Ihanaa, tätä kevättä ja tätä fiilistä mä oon odottanutkin! 

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava pääsiäinen!! :) Ja hauskaa aprillipäivää!

PS. Kelle kaikille tulee vieheet? Sulholle ja bestmaneille joo, mutta tuleeko esim. iseille, sulhaspojalle?? 

2 kommenttia:

  1. Meille vieheet tulee myös iseille!:) Ja ajatuksena että äideille ranteeseen jotkut kukka jutut!:)

    VastaaPoista