keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lovebirds - ylellistä edullisesti

Muutamassa blogissa onkin tästä jo kerrottu, mutta ajattelin itsekin esitellä tämän blogissani. Jos siellä vaikka on joku, joka ei ole tätä vielä muista blogeista bongattu!

Lovebirds

Lovebirds on siis käytettyjen hääpukujen ja iltapukujen myyntiin erikoistunut morsiuspukuliike, joka avataan vielä tämän kuun aikana Helsinkiin Runeberginkatu 35:een. Lovebirdsin ideana on siis että jo avioituneet morsiamet saavat helposti myytyä käytetyn hääpukunsa eteenpäin ja että vielä pukua etsivä morsian löytäisi hääpuvun helposti.

Lovebirdsin Hanna kertoi heidän liikeideastaan seuraavanlaisesti:

"Uusi liike palvelee sekä käytettyjen pukujen ostajia, että myyjiä! On molempien etu, että liikkeessä on valikoimaa jotta ostaja voi tehdä ostopäätöksensä rauhallisin mielin ja että muokkaukset ja asusteet tulevat helposti suunnitelluiksi samalla. Myyjä säästää puhelinrumban ja sovitteluun kuluvan ajan sekä mahdollistaa varmemmin kaupat tehtäviksi. Tämän opimme järjestäessämme Jotain Käytettyä-tapahtumia, sillä sekä myyntiin tarjottavien että ostajien määrä yllätti meidät moninkertaisesti. Yli 100 myydyn käytetyn puvun varmuudella, tiedämme kysyntää löytyvän! Ostajalle on edullisempaa mennä yhteen paikkaan sovittamaan useita malleja, kuin juosta paikasta toiseen sovittamassa yhtä kerrallaan. Ostaja voi myös jättää sähköpostilla toivomuksen siitä, että häneen otetaan yhteyttä, kun sopivan oloisia pukuja tulee myyntiin."

Hanna kertoi sähköpostissaan, että pukujen hinnat ovat maltilliset, mutta järkevät. Lovebirds on myös hyvin tarkka puvun laadusta ja puvun on oltava uutta vastaavassa kunnossa ja puhdas. Likaisia tai vanhoja pukuja Lovebirds ei ota myyntiinsä ollenkaan.

Mikäli kiinnostuit ja haluat tietää lisää, niin Lovebirdsin nettisivut löytää osoitteesta www.lovebirds.fi. Heidät löytää myös Facebookista nimellä Lovebirds - Hääpuvut & Juhlapuvut.

Ja hei, avajaistarjouksena Lovebirds tarjoaa ainakin kaksi viikkoa lisää myyntiaikaa, jotta ensimmäiseksi pukunsa tuoneet saavat varmasti pukunsa kaupaksi. Normaali myyntiaika on 8 viikkoa ja viikkojen laskeminen aloitetaan vasta Vapusta ja siihen bonarina vielä kaksi viikkoa lisää!

Mun mielestä Lovebirdsin liikeidea kuulostaa todella hyvältä niin puvun myyjien kannalta kuin ostajienkin kannalta. Mä oon paljon miettinyt oman mekkoni kohtaloa ja että mitä ihmettä mä meinaan sille tehdä hääpäivän jälkeen. Vaihtoehtona olen miettinyt, että puvusta teetettäisiin tulevalle lapselle kastemekko ja kyseinen kastemekko voisi sitten kiertää suvussa. Toisaalta en tiedä miten raaskin "tuhota" mekon. Mä oon tosi huono luopumaan tällaisista asioista. Siellä se mun vanhojentanssimekkokin roikkuu vielä porukoiden vaatekaapissa, vaikka kyseisistä tansseista on aikaa jo se 7 vuotta. En todellakaan tiedä miksi oon säilyttänyt sitä enkä oo raaskinut sitä antaa vuokrallekaan kenellekään. :D Mutta niin... hyvin todennäköistä on, että tulen jossain vaiheessa myymään pukuni mikäli se vielä hääpäivän jälkeen on myyntikunnossa. Helppoa myyminen ei varmastikaan tule olemaan, mutta toisaalta taas ihanaa, mikäli joku löytää sen "the dressin" minun vanhasta hääpuvustani. Ja vielä kun on näin huippu liike olemassa kuin Lovebirds, joka tekee myymisestä todella helppoa, niin mikä ettei. Ja saisihan siitä puvun myymisestä hieman lisää euroja matkakassaankin. :) Mutta saa nähdä miten käy!

Miltäs kuulostaa? Joko tiedätte mitä meinaatte tehdä puvulle hääpäivän jälkeen?

2 kommenttia:

  1. No ehottomasti puku menee mulla ainakin myyntiin, jahka puvun ensin edes löytäisin :D
    Pitääkin siis suunnata tuonne katsastamaan tarjontaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luon aina ihmeellisen tunnesiteen asioihin niinkuin juurikin tohon vanhojentanssimekkoon enkä ihmettele ettei samalla tavalla kävis hääpuvunkin kanssa :D mutta järkevintähän ois laittaa puku myyntiin samantien!

      Poista