Siempre Tuyo

Mietinpä tässä....

Vaimokkeeni tekstiä lukiessa, heräsi mieleen paljon ajatuksia. Vaimokkeen hurahdettua syvälle hääpilviin, mun täytyy laittaa putkiaivoinen mode päälle (lue toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos) ja esittää kiinnostunutta. Loppupeleissä mulle henkilökohtaisesti on yhdentekevää, minkä väriset kukat, tai minkä malliset paikkakortit meillä on. Uskon vahvasti siihen, että häät olisivat yhtä onnistuneet valkoisilla tai punaisilla paikkakorteilla. Se, mikä tekee mulle tärkeän ja spesiaalin hääpäivästä, on sen ainutkertaisuus.

Oon aina ollut sitä mieltä, että jokaiselle on olemassa se yksi ja oikea. Senpä takia olen myös aina ollut sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Tietenkään aina ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta lähtökohtaisesti "tahdon" sanotaan vain kerran. Mielestäni ei kannata hätiköidä kihlauksen tai yhteenmuuton kanssa. Kaikki tapahtuu aikanaan, silloin kun hyvältä tuntuu. Puolivuotta tuntuu seurustelun alkuaikana todella pitkältä ajalta, mutta loppupeleissä se on elinikään suhteutettuna helvetin lyhyt aika. Nyt lähes seitsemän vuoden seurustelun jälkeen voin omalla kokemuksella sanoa, että tunsin vaimokkeeni kohtalaisesti puolen vuoden jälkeen, ja nyt tunnen vaimokkeeni jo erittäin hyvin, mutta silti vaimokkeestani löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Ja se on se juttu, josta pidän. Ehkä se, että ei koskaan tunne täysin toista, auttaa ylläpitämään liekkiä yllä. Vieläkin, tunnen sen saman poltteen, jonka tunsin suhteemme alussa... ja näillä näkymin se polte ei tule sammumaan.

Nyt on hyvä hetki hieman pohtia miten minusta ja sinusta tuli me, ja miksi meidät on luotu yhteen. Miksi juuri minä, miksi minä saan luvan seurustella sinun kanssa? Miksi juuri sinun sanat ja teot tuntuvat niin poikkeuksellisen hyviltä, ja miksi sinun ajatteleminen saa jo hymyilemään? Uskon että rakkautta ei voi pakottaa. Sitä joko on, tai sitä ei ole. Seurustella pystyy pitkiäkin aikoja ilman, että oikeasti rakastuu. Voi sanoa rakastavansa, mutta mistä sen tietää? Mielestäni siitä, että kun on oikeasti vaikeaa, niin on valmis tekemään kaikkensa sen eteen, ettei menettäisi kumppaniaan. Nyt ei puhuta yhdestä virheestä ja siitä anteeksi pyytämisestä, vaan asenteiden ja elämänkatsomuksen pohtimisesta rakkainpansa vuoksi. Liikaa ei pidä muuttua, mutta pienien asioiden pohtimisella saa aikaa äärimmäisen suuria muutoksia. Sen ymmärtää, kun sen kokee.

Kun on huomannut itse kasvaneensa toisen ihmisen ansiosta, tulee hyvä fiilis. Pienillä teoilla saa tuotettua rakkaimmalleen hyvän mielen.. ja kun lähimmäinen on hyvällä tuulella, se heijastuu myös minuun. Kun ajattelumaailma alkaa olemaan sellainen, kun sen pitkässä seurustelusuhteessa kuuluukin olla, niin vasta silloin on mun mielestä hyvä aika alkaa harkitsemaan kosintaa. Sillä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä, oletko seurustellut vaikka 15 vuotta ennen naimisiin menoa, kunhan olet varma ratkaisustasi. Pääasia kuitenkin on, että saat olla sen 15 vuotta rakkaimpasi kanssa. Naimisiin meno ei mielestäni muuta seurustelusuhdetta, se sinetöi sekä syventää sitä.

Siinä jotain mietteitä selvän epäselvästi. Kiteytettynä, mulle on lähes sama, minkälainen koristelu hääpäivänä on, kunhan ruoka on hyvää ja Vaimokkeestani tulee Vaimoni!!!

- M