sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kuulumisia

Heipähei pitkästä aikaa! Hieman kuulumisia tähän väliin :) 

Tosiaan toissa lauantaina meillä oli kaasojen ja bestmanien kanssa yhteinen illanvietto ja oli kyllä tooodella hauska ilta. Pakko sanoa, et meillä on kyllä tosi hyvä porukka kasassa ja meille tulee varmasti hurjan hauska vuosi. Olimme tulostaneet n. 4-sivuisen TO DO-listan juhliin ja kaikkien ilmeet olis kyllä pitäny ikuistaa, kun näkivät listan :) 

Sen verran saatiin päätettyä asioista, että kaasoille tulee roosan väriset mekot. Ei siis mitkään Tuksu-pinkit, vaan sellanen hempeämpi roosa. Tarkkaa väriä ei ole, mutta pääasia että mekko on pinkki. Oon nähnyt kuvia, joissa kaasoilla on esimerkiksi eri väriset pastelliset mekot ja nekin on näyttäny tosi kivalle :) Mun kaasoille ei myöskään tuu samanlaisia mekkoja kaikille vaan jokainen saa ostaa itse sellaisen kuin haluaa. Kaikki on kuitenkin niin erityylisiä ettei olisi mitään järkeä pukea heitä samanlaisiin mekkoihin. 




Lisäksi päätettiin, että sulhaselle ja bestmaneille tulee harmaat puvut. 





Illan tarkoituksena oli myös siis maistella booleja, viiniä ja skumppaa. Ensimmäisenä maistettu makeampi skumppa oli kaikkien mieleen, joten sitä tarjoilemme alkumaljana häissämme. Skumppa on nimeltään Sovetskoje Igristoje Sweet (sulho googletti pullon nimen ja selvisi, että se tarkoittaa Neuvostoliiton kuohuviiniä. kiva.). Yksi pullo maksaa Tallinnan Superalkossa 3,40 €. 


Booleja maisteltiin myös ja kaikki meni hyvin kaupaksi :) Lemppariksi valikoitui kuitenkin kuvassa keskellä oleva booli. Booli ei vaan ole esteettisesti mitenkään kaunis, joten jotain siihen pitäisi keksiä. Ollaan myös alettu taipumaan sulhon kanssa sangrian puolelle. Tarjoiltaisiin sitä sekä punkkuversiona ja valkkari/skumppa-versiona. Sangria olisi ihan meidän juttu, sillä menimmehän kihloihinkin Espanjassa. Sangriassa voi olla ainoastaan se vaara etteivät kaikki ihmiset tykkää siitä sen vuoksi koska siinä on viiniä, mutta eiväthän kaikki tykkää pakolla valitsemastamme boolistakaan. Ei kaikkia voi miellyttää :) 



















Puhuttiinhan me paljon kaikesta muustakin ja suunniteltiin, mutta niiden aika on sitten vielä myöhemmin. Pitää varmaan järkätä tällaisia iltoja PAAALJON lisää, sen verran hauskaa oli. :) 

Eilen oltiin kavereidemme häissä. Tietenkin häitä piti katsoa vähän sillä silmällä omien häiden lähestyessä, että mikä siellä sujui ja missä olisi parannettavan varaa. Aika paljon samoja ideoita oli käytetty mitä itsekin oon suunnitellut, mutta sillehän ei tietenkään mahda mitään :) Häissä eniten liikuttivat puheet sekä myöskin morsiusparin ensimmäinen häätanssi oli todella suloinen. Oli kyllä ihana päästä eilisiin häihin mukaan ja en jaksaisi millään odottaa omaa hääpäiväämme! :) 

Tänään eilisten häiden jälkipuinnessa anoppini keksi ihanan idean. Jo illanistujaisissamme yksi bestmaneista ehdotti, että kaikki vieraat saisivat kirkon pihalla ilmapalllon ja ne päästettäisiin samaan aikaan ilmaan. Tänään anoppi kuitenkin ehdotti, että mitä jos ilmapallot täytettäisiinkin ja annettaisiin vasta silloin, kun vieraat saapuvat juhlapaikalle ja päästettäisiin ilmaan kun morsiuspari saapuu paikalle. Se olis varmaan tosi kivannäköistä! :) Eilissä häissä morsian päästi ilmapallon ilmaan, johon oli kirjoitettu hänen entisen sukunimensä. 




Seuraava homma olisi saada pitopalvelu kiinni ja saada heiltä hieman alustavaa menua. Otimme heihin viime keväänä yhteyttä ja silloin yhteydenpito oli todella aktiivista ja menu luvattiin seuraavalle viikolle. Menua emme ole kuitenkaan vielä saaneet ja olemme ottaneet kesän aikana kerran yhteyttä pitopalveluun, jolloin vetosivat kiireeseen. Se on tietysti ihan ymmärrettävää, kun juhlakausi on kuumimmillaan. Minun mielestä olisi kuitenkin kohteliasta edes vastata laittamiimme sähköposteihin, että anteeksi että palaamme asiaan heti kun ehdimme. Nyt on kuitenkin jo elokuun puoliväli ja menu meille luvattiin toukokuun alussa. Olemme myös pistäneet tarjouspyyntöä toiseen pitopalveluun, mutta heistäkään ei ole vielä kuulunut mitään...

Lisäksi pitäis varata aika hääpuvun sovitukseen ja sitä odotan kyllä innolla! Tarkoitus olisi päästä sovittamaan ennen kuin yksi kaasoistani lähtee puoleksi vuodeksi ulkomaille :) En vaan tiiä miksi en saa aikaseks soittaa sinne. 

No, uusi viikko ja uudet kujeet alkamassa. Ja kahden viikon päästä maataankin jo kaasojen kanssa Turkin auringon alla, ihanaa! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä skumppavalinta! :) Mun ylppäreissä skoolailtiin juurikin samalla kuplivalla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi maukasta! Harmi ettei tuota taida löytyä Suomesta, ainakaan samalla nimellä :)

      Poista